Yhteiskunnallisen luottamuksen lisääminen​

Tavoitteenamme on lisätä ihmisten luottamusta toisiinsa, yhteisöihin, yhteiskuntaan sekä tulevaisuuteen niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Teemme töitä sen puolesta, että jokainen ihminen voi tuntea itsensä arvokkaaksi. Vaikutamme aktiivisesti havaitsemiimme epäkohtiin. Viemme havaitsemamme epäkohdat ja niihin löydetyt ratkaisut päättäjien tiedoksi. Kuuntelemme asiakkaita ja hyödynnämme kokemustietoa. Haluamme tuottaa asiakkaille kokemuksen siitä, että he ovat osa yhteiskuntaa. Haluamme olla myös vastuullinen ja luotettava säätiötoimija. Noudatamme toiminnassamme hyvän liiketavan periaatteita.

Rohkea vaikuttaminen on meille vastuullisuutta.

Tavoitteemme

  • Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
  • Onnistuminen yleishyödyllisenä säätiökonsernina
  • Vastuullinen kumppani
  • Eettinen ja läpinäkyvä yrityskulttuuri

Avainlukuja vuodelta 2023

Infograafi avainluvuista.

" ".

Naapurustotyö ja Tukialus ovat Diakonissalaitoksen työtä sosiaalisella kärjellä.

Monimuotoisen naapurustotyön tavoitteena on, että eri yksiköissä asuvat ja asioivat ihmiset pääsisivät osaksi ympäröivää yhteisöä. Tukialuksen tavoitteena on tukea kadulla aikaansa viettävien päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten elämän- ja arjenhallintaa ja kiinnittää olemassa oleviin palveluihin.