Vertaisverkko – Nivelvaiheen tukipalvelu lastensuojelun jälkihuollon palveluvalikoimaan
Yhteiskehittämällä jälkihuollosta monialainen aikuistumisen tuki!
Vertaisverkko – Nivelvaiheen tukipalvelu lastensuojelun jälkihuollon palveluvalikoimaan (1.4.2024-30.9.2026) on yksi Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen ESR+ kehittämisrahoituksella toteuttavista hankkeista. Sen toteuttavat yhteistyössä Diakonissalaitoksen Vamos Lahti sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialue.
Hanke liittyy jälkihuollon uudistamiseen monialaiseksi aikuistumisen tueksi, jotta kaikilla nuorilla olisi valmiudet pärjätä itsenäisesti ja edetä tavoitteidensa suuntaisesti koulutukseen ja työelämään!
Tarve tehdä jotain toisin!
Lastensuojelun jälkihuollon palveluihin on kohdistunut viimevuosien aikana merkittäviä muutoksia; viimeisimpänä alkuvuodesta 2024 tehty päätös lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskusta 25 ikävuodesta 23 ikävuoteen. Arviolta jopa 3000 nuorta siirtyy lakimuutoksen vuoksi pois jälkihuollon palveluista kevään 2024 aikana.
Jälkihuollossa olevat nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Jopa 40 % nuorista on koulutuksen, työelämän ja varusmiespalveluksen ulkopuolella eli NEET-tilanteessa. Tarve palveluiden uudistamiselle nuorilähtöiseksi ja kokonaisvaltaisesti tukevaksi kokonaisuudeksi on suuri.
Sosiaalinen innovaatio?
“Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia, toimivia ideoita, joiden avulla löydetään ratkaisuja yhteiskunnan tarpeisiin ja ongelmiin. Niillä on yhteiskunnallista hyvää tuottava vaikutus, ja niiden tekeminen luo uusia vuorovaikutussuhteita.” (Soila-koordinaatiohanke, Määritelmä sosiaalisista innovaatioista, 2023.)
Vertaisverkko-hankkeessa sosiaalinen innovaatio liittyy virallista palvelujärjestelmää täydentävän palvelun kehittämiseen. Hankeaikana mallinnamme lastensuojelun palveluvalikoimaa täydentävän
vertaistuellisen ja nuorilähtöisen ryhmätoiminnan kokonaisuuden.
Hankkeessa tapahtuva kehittäminen toteutuu yhteistyössä nuorten ja ammattilaisten. Yhteiskehittäminen on hyvinvointialueelle uusi toimintamalli, ja sen toivotaan lisäävän asiakaskokemuksen hyödyntämistä sekä vahvistavan sosiaalihuollon palveluiden parissa olevien nuorten aikuisten osallisuuden kokemusta.
Hankeaikana tapahtuvaa:
Kokoamme nuorten kehittäjäryhmän, joka yhteiskehittää
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen jälkihuollon ammattilaisten
kanssa vertaisryhmätoiminnan mallin.
Pilotoimme vertaisryhmätoiminnan mallin ja
luomme sen juurtumista edistäviä rakenteita.
Kehitämme palautetietoista työskentelyä ja
vaikutusten arviointia ottamalla käyttöön niihin soveltuvia
menetelmiä ja mittareita.
Tuotamme osallisuus- ja kokemustietoa hyödyntäen erilaisia työkaluja ja menetelmiä, kuten THL:n osallisuusindikaattoria ja arviointityöpajoja.
Yhteystiedot
Juho Kuosa
Projektipäällikkö
juho.kuosa@hdl.fi
050 447 6595
Projektisuunnittelija, Päijät-Hämeen hyvinvointialue